Näytös päätöksenteon vaikeudesta

Julkaistu: 11.07.2016
Kirjoittaja: Johanna Yrjölä
Kategoriat: Yhteiskunta, Politiikka, Muut

Jokainen lienee joskus ihmetellyt, mitä europarlamentaarikot Brysselin päämajan suljettujen ovien takana oikeastaan tekevät. Päätöksetenko vaikuttaa toisinaan kovin kankealta, ja omista eduista tunnutaan kisailevan kuin leluista hiekkalaatikolla.

Mutta moneen kummallisuuteen on selityksensä. Sen oppi Suomen Saksan-instituutin harjoittelija Johanna Yrjölä, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus kokeilla muiden berliiniläisten kulttuuri-instituuttien harjoittelijoiden kanssa EU-simultaatiopeliä ja heittäytyä päiväksi EU-politiikan ja poliitikkojen maailmaan. Intensiivisen mutta antoisan päivän tuloksena syntyi ”lakialoite” Unionin jäsenmaiden yhteisistä kulttuuri-instituuteista.

Tehtävänämme oli luovia EU:n lakialoiteviidakon läpi ja luoda asetus mantereen yhteisistä kulttuuri-instituuteista, jossa jokainen jäsenmaa ja sen kulttuuri olisi tavalla tai toisella edustettuna.

Kuten Brysselissä konsanaan, meidänkin ryhmässämme oli jäseniä Euroopan eri laidoilta. Sen sijaan, että olisimme edustaneet omia poliittisia aatteitamme tai maitamme, asetuimme kuitenkin kukin meille entuudestaan vieraisiin saappaisiin. Itse katselin maailmaa Espanjan ulkoministerin silmin, ja samassa neuvottelupöydässä Euroopan unionin neuvostossa (Ministerrat) kanssani istuivat muun muassa ranskalainen, puolalainen ja slovakialainen kollega.

Ennen kuin aloitimme varsinaisen kädenväännön,  neniemme eteen iskettiin niput vaikeaselkoista ja byrokraattista lähdemateriaalia. Silmät hyppivät riviltä toiselle, kun yritimme ottaa roolejamme haltuun ja sisäistää maidemme ominaispiirteitä ja pyrkimyksiä.

Jo siinä vaiheessa minulle valkeni, miten monikirjoinen ja omaleimainen alue Eurooppa todellisuudessa onkaan. Espanjalaisella ja suomalaisella kollegalla on väistämättä erilasia tavoitteita ja pyrkimyksiä, jo pelkästään maiden poikkeavan yhteiskuntarakenteen ja historian tähden. Siitä huolimatta maiden pitäisi pystyä vetämään yhtä köyttä unionissa. Tämä tuntuu jossei mahdottomalta,  niin vähintäänkin vaikealta.

Ei siis ihme, että meidänkin pelissämme tunteet kuumenivat ja intressit ajautuivat törmäyskurssille. Aikaa kului tuntikaupalla, kun keskustelimme pykälien sisällöistä ja parannusehdotuksista.  Tuntui lisäksi siltä, ettei meille kellekään ollut selvää, minkälaisia yleiseurooppalaisia kulttuuriarvoja voisimme muulle maailmalle esitellä. Onko Euroopalla sellaisia, vai ovatko jäsenmaat liian erilaisia, jotta yhtenäiskulttuurista voidaan edes puhua?

Tehtävää ei myöskään helpottanut eurooppalaisen päätöksentekojärjestelmän moniportaisuus. Unionissa komissio tekee lakiehdotuksen, johon Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat ehdottaa muutoksia. Mikäli kaksi viimeksimainittua tahoa eivät pääse aloitteesta yksimielisyyteen, päätyy se uusintakierrokselle.

Näin kävi myös meille. Kun luulimme viimein päässeemme jonkinnäköiseen yksimielisyyteen lakiehdotuksesta, ja moni ehti jo huokaista helpotuksesta, parlamentti palautti meidät maanpinnalle ja lähetti lakialoitteen bumerangina takaisin. Sama valmistelurumba oli valmis alkavaksi uudestaan.

Haasteistaan huolimatta pelipäivä oli kaiken kaikkiaan varsin antoisa kokemus. Erityisen kiinnostavaa oli nähdä, miten vaikeaa onkaan löytää tasapainoa omien tavoitteiden ja yhteisen hyvän välille.

Simulaatiopeli sai minut myös tähyämään kirkastunein silmin kohti Brysseliä. Kun meidän viisitoistahenkisellä ryhmällämmekin oli vaikeuksia päästä sopuun lakialoitteen sisällöistä, miten ihmeessä mahtaa päätöksenteko onnistua monisatapäiseltä joukolta, jossa näkemyksiä lienee yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Ehkä vastaisuudessa minulta heruukin hieman enemmän ymmärrystä poliitikkoja kohtaan.  Hyvien istumalihasten ja argumentointitaitojen lisäksi maltti on takuulla valttia tässäkin lajissa.

Kiitos Eunic Berlinille hienosta ja  silmiäavaavasta pelipäivästä!

– Johanna Yrjölä. Kirjoittaja on harjoittelija Suomen Saksan-instituutissa Berliinissä.

Foto: Finnland-Institut/Marion Holtkamp
Background image